sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Vertailussa valkoiset lakat

En tiedä olenko ainut, mutta minulla ainakin valkoisen lakan loppuessa iskee epätoivo; mistä löydän uuden peittävän valkoisen? Ja miten tiedän, että se on tarpeeksi peittävä?

Koitin tehdä nyt tällä hetkellä omistamistani cremevalkoisista pienen vertailun. Tässä toteutetaan nyt myös samalla erään lukijan toive Montanan peittävyyden kuvaamisesta. :)

Kuvat on tälläkertaa pienehköjä, kannattaa klikata isommaksi! En viitsinyt koko kaistan leveydeltä pistää kun olisi vienyt turhaa aikaa sitten ladata ne kaikki. :)


Okei, eli vertailu tehdään seuraavien kolmen lakkojen välillä:
China Glaze -  White on White (vas.)
Wild and Crazy - Montana (kesk.)
China Glaze - Runaway Bride (oik.)

1. kerros


Ylhäällä ensin yksi kerros kaikkia lakkoja.



WOW on melko luiru lakka, kuten ChG:n lakat yleensä ovatkin, mutta luiru ei kyllä tässä tapauksessa tarkoita, että se olisi pigmentitön tai muuta, vaan ensimmäisellä kerroksella tulee jo selkeästi väriä pintaan.


Montana on paksuhko lakka, jossa on lyhyehkö sivellin. Lakkaa tulee siveltimeen reilusti, ehkä liiankin. Ensimmäisellä kerroksella peittää tämäkin jo kohtalaisesti.


RaB on myöskin ChG:n lakkojen tapaan luiru, mutta myös hyvin pigmentitön. Ensimmäisellä kerroksella testitikkuun tulee hyvin vähän väriä.

2. kerros

WOW peittää jo kahdella kerroksella sen verran, että ei välttämättä kolmatta kerrosta tarvitsekkaan laittaa, projektista riippuen. Levittäminen on edelleen helppoa, vaikka edellinen kerros ei ole kunnolla ehtinyt kuivahtaa ennen toisen kerroksen lisäämistä.


Montana peittää myöskin hyvin toisella kerroksella. Levittäminen ei tosin ole yhtä helppoa kuin ensimmäisellä kerroksella ja lakkaa joutuu hieman työstämään. Tuntuu myös, että siveltimen ansiosta lakkaa tulee testitikulle hurjan paljon.


RaB on toisellakin kerroksella hyvin läpikuultava, eikä kunnollista peittoa synny. Levittäminen on kuitenkin helppoa edelleen.

3. kerros
  
WOW on kolmannella kerroksella jo ainakin omiin silmiini ja tarkoituksiini täysin peittävä. Levittyvyys on edelleen hyvä, vaikka alla on kaksi ei-kuivanutta kerrosta. Lakka on luirua, mutta ei kuitenkaan liian.


Montanassa levittyvyys on todella huono kolmannella kerroksella. Siveltimen jäljet jäävät helposti lakkaukseen ja lakkaa tulee käyttää todella paksusti, että saa siveltimen jättämät vanatkin peittoon. Nopeaa kuivumista taitaa olla turha tällä lakkamäärällä ainakaan ilman pikakuivattavia odotella..


RaB on vielä kolmannellakin kerroksella paljon läpikuultavampi kuin kaksi edellistä lakkaa. Kuitenkin lakan työstäminen on helppoa, sillä luiru lakka levittyy helposti, muttei kuitenkaan tipahtele testitikulta.

Yhteenvetoa: 

ChG:n lakat olivat luirumpia ja helpompia käsitellä, vaikka alla olisi kerros/kerroksia jotka eivät ole täysin kuivaneet. Tämä tietenkin nopeuttaa lakkausprosessia, kun jokaista kerrosta ei tarvitse kuivatella erikseen.

Montana oli näistä selkeästi peittävin tapaus, johtuen mahdollisesti myös siitä, että lakkaa tuli siveltimeen kerralla paljon enemmän kuin ChG:n lakoissa ja lakka oli selkeästi jytympää. Montana on näistä se kaikista valkoisin ja huomiotaherättävin, kun taas ChG:n lakat olivat luonnollisempia, varsinkin Runaway Bride on melko luonnonvalkoinen, eikä ollenkaan tuollainen silmiinpistävä.



Saatavuudesta sen verran, että jos minun tulisi äkkiä hankkia peittävä valkoinen, kääntyisin Seppälän puoleen ja hakisin tuon Montanan. Jos taas minulla olisi aikaa ennakoida, niin tilaisin ChG:n jostakin nettikaupasta. Wild and Crazyn hyviin puoliin ehdottomasti kuuluukin tuo helppo saatavuus, joskin se on usein Seppälän hyllyistä loppu.


Eli jos minun nyt pitäisi ostaa uusi valkoinen esim. ranskiskärkiä varten niin järjestys olisi seuraava:
1. China Glaze - White On White
2. Wild and Crazy - Montana
3. China Glaze - Runaway Bride


Oliko vertailusta hyötyä? Tahdotteko lisää vertailuja lakkojen kesken?

25 kommenttia:

  1. Lisää lakkavertailuja! :) Mulla meni itellä pahasti hermot ton montanan kanssa kun en meinannut saada sitten millään kaunista lopputulosta kun siveltimen jäljet jäi kokoajan pintaan. Jospa seuraavaksi kokeilisi CG:n lakkoja :)

    VastaaPoista
  2. Itselläni White on White on toiminut todella hyvin:) Minulla oli montana mutta annoin se kaverilleni, sillä itselläni meni sen kanssa hermot :DD

    VastaaPoista
  3. Ihanaa! :) Tästä on paljon apua, kun lähden taas pian metsästämään valkoista lakkaa. Ittelläni on ollut dependin valkoinen lakka, mutta se on todella tahmeaa levittää, vaikka peittääkäin ihan hyvin!
    Kisasta kyselen taas, vaikka samaa jo kysyinkin, mutta eritavalla :D
    Eli hylätäänkö kuvat joissa näkyy vain 5 sormea :S

    VastaaPoista
  4. Suvi: Hih, juu kannattaa kokeilla! :)

    M1rka: Uskon, että meni hermot! :D Kyllä tuo ihan hyvin sinänsä toimii, mutta sitten taas on niin paksua että välillä vaikeaa levittää..

    Lozu: Kiva jos oli apua! :)

    Ei hylätä, mutta kuten sanottu niin saan paremman kuvan kynsistä jos koko käsi/molemmat kädet on kuvassa, mutta siis ei ole pakko. Ainoastaan jos joku tahtoo osallistua kisaan tekokynsillä/irtokynsillä, niin ne tulee kuvata sitten kaikki 10 kpl, koska ne saa mahtumaan kuvaankin helposti kaikki 10 kpl. :)

    VastaaPoista
  5. Tämän perusteella Wet'n'Wildin French White Creme on peittävyydeltään paras! Meidän Seppälässä en ole ikinä nähnyt valkoista WC:tä, en tiedä miksi sitä ei siellä ole. Mutta itse olen ostanu tosiaan WW:n valkoisen lakan, ja se peittää toisella kerroksella jo kokonaan. Suosittelen. :) Ja hintakin on kohtuullinen.

    VastaaPoista
  6. Nämä lakkavertailut ovat kyllä mukavia, ja auttavat paljon.

    Oli minulla muutakin, tosin ei ihan postaukseen liittyen: Olen itse tilaamassa Konadeja tässä lähiaikoina, joten haluaisinkin nyt ihan uteliaisuudesta kysyä, että mitkä laatat ovat sinun suosikkejasi? Osaisitko suositella mitään yleishyvää? :3

    VastaaPoista
  7. Okei, kitus :>
    Mutta onko eriasia, jos tekokynnet on kädessä? :D

    VastaaPoista
  8. Sanna: Oo, täytyypä testata sitten sitäkin! :)

    tundris: Hmm, kysyitpä kyllä vaikean kysymyksen! Suosittelen ehkä ostamaan vähä monenlaisia laattoja, esim. yhden laatan, jossa pieniä kuvioita vaikkapa m3, sitten suosittelen ostamaan koko kynnen laatan eli esim. tuon suositun m57 ja oma suosikkini kaikista laatoista taitaa olla m59, jossa on rusetit. :) Niin ja m36 jossa perhoset! :D

    Lozu: Kysyt vaikeita! :D Tuotatuota. No kyllä minä siinäkin vaatisin ne kaikki 10 kynttä, kun ne kuitenkin voi näyttää myös irrallaan jos ei saa molempia käsiä nätisti sopimaan samaan kuvaan. :)

    VastaaPoista
  9. Okei :D Haluun vaan varmistua, kun on tollanen mahtipontinen palkintokin :DD
    Kiitos et jaksat vastailla ;)

    VastaaPoista
  10. ^^ Niin ja koska irrallisille tekokynsille on helpoin tehdä haluamansa kuviot, vielä helpompi kuin vaikkapa toisen kynsille ja omille kynsille on tietenkin vaikeinta. Tai siis ainakin minun näkemykseni mukaan. Mutta siis ehdottomasti älkäää nyt hätääntykö näistä alati kasvavista ohjeistani, kenenkään työtä ei automaattisesti hylätä, kunhan siinä on nämä kaksi ehtoa täytetty:
    1. Vastaa jompaan kumpaan teemaan
    2. Siinä on se käsinkirjoitettu paperilappu, jossa teeman nimi.

    VastaaPoista
  11. Kiitos nopeasta vastauksesta, Sonne :3 Jos tuossa kohta saisi päätökset tehtyä...

    VastaaPoista
  12. Kiitos kun teit tämän. Olisi kiva jos tekisit enemmänkin :)

    VastaaPoista
  13. Ehdottomasti lisää lakkavertailuja, ovat todella hyödyllisiä! :) Itselläni on tällä hetkellä valkoisena lakkana China Glazen Snow. Olen ollut tyytyväinen peittävyyteen ja muutenkin lakan "käyttäytymiseen".

    VastaaPoista
  14. Papu liputtaa O.P.I. Alpine Snow'n puolesta - ainakin mulla tulee kaunis ja peittävä tulos kahdella kerroksella, kun huolellisesti lakkaa. :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos tästä vertailusta! Valkoisen lakan hankkiminen on rasittavaa, kun mikään ei tunnu toimivan - mutta taitaa olla WoW seuraava valkoinen, jonka hankin~

    VastaaPoista
  16. tundris: Ole hyvä! Toivottavasti auttoi. :)

    Anonyymi: Kiva kun tykkäsit, täytyy tehdä lisää. :)

    Puggie: Meinasinkin ostaa tuon ChG:n Snow-lakan, mutta se jotenkin jäi, hyvä kun muistutit! Täytyy sitäkin testailla. :)

    Papu: Oon kuullutki hyvää Alpine Snow:sta, sitäkin täytyy testata. :D Kiva kun laitatte tähän näitä niin voi sitten tästä katsella kun seuraavaksi tarvitsee valkoista, että mitäs sitä testaisi. :)

    Lumi: Ole hyvä! Se on kyllä rasittavaa, kun ei voi tietää tai muistaa että mikäs lakka nyt olikaan hyvä.. ;D

    VastaaPoista
  17. Mavalan valkea on peittävä, itse ainakin sitä oon käyttäny. Noista mitään en oo kokeillu niin en osaa sanoa ton Montanan jälki ainakinäyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  18. Voi elämä, mulla on kriisi just valkosen lakan kanssa. Liittyen siihen kisaan. Tarvisin nopeesti valkosen & mustan lakan, koska valkonen on loppu ja musta on... kauniisti sanottuna hiukan kuivahtanut :D Osaisitko valaista mistä sais hyvän mustan ja valkosen lakan, budjetti on alle viis euroa per lakka? Omasta Seppälästä kun nuo Wild & Crazyn musta ja valkonen on aina loppu... Toivottavasti en vaikuta ihan onnettomalta lakkaajalta :---D

    VastaaPoista
  19. Heidi: Jep, kyllä siihen ihan hyvä jälki jää, mutta saa kyllä lakata todella huolella jos ei laita ppäällyslakkaa päälle.. :o

    Rain: Voi ei, en osaa kyllä yhtään sanoa.. Tuossa joku äsken suositteli Wet'N Wildin valkoista, saikohan sitäkin Seppälästä? Hintaa en yhtään kyllä tiedä, mutta olettaisin että voisi sopia sinun budjettiisi. :D

    VastaaPoista
  20. Alle vitosella saa hyvän valkoisen ja mustan lakan Mavalalta melkein joka marketista ja/tai Models Own Seppälästä.

    VastaaPoista
  21. Mä just perjantai tuskailin valkosten lakkojen kans! :D Tosin käytin niit leimailuun. Siin voiton vei Nivean joku kalsium-lakka. En oo vissii ikinä sitä kokeillu kynnen lakkaamiseen, mut leimailuun ainaki sopii. Luulen et lakkaaamiseen se on liian tönkköö tavaraa.

    Rainille vielä haluun sanoo, et katos Seppälän Models Ownit läpi, niil on ainakin hyvä valkonen. Ja jos alle vitosella mennään, Mavalallakin on musta ja valkonen, mut laadust en tiä ja pullot on tosi pienii. Tai mitäs jos haet Tiimarist mustan ja valkosen akryylimaalin ja niillä teet? Päällyslakka vaan päälle, niin saat kiiltävän pinnan. :)

    VastaaPoista
  22. Juu, voi tulla luisää verailui 8) Ja ol täst hyötyy sillee, et nyt tiiän mieki Montaan peittävyyden & muutenki millai väri se oikeest on.

    VastaaPoista
  23. ^^ Noni, nyt tulikin siinä sitten tietoa halukkaille noista valkoisista ja mustista lakoista, eli siis Models Ownia tai Mavalaa vaikkapa metsästämään. :)

    Nebu: Hyvä juttu! :)

    VastaaPoista
  24. Mä tykkään tuosta Wild and Crazyn valkosesta tosi paljon, paitsi että sitä tuntuu aina tulevan "liikaa" ja se ei meinaa kuivua kovin hyvin :/

    VastaaPoista
  25. ^^ Sitä on joo joskus vaikeaa saada kynnelle sopiva määrä. :I

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)